Mittatilauskalusteiden hyödyt yrityksille

Tässä kirjoituksessa pohdin sisustuksen ja yksilöllisten huonekalujen sekä kalusteiden merkitystä nykyajan ja tulevaisuuden yrityksien arvoissa ja kulttuurissa. Kirjoituksen tavoitteena on tuoda uusia näkökulmia siihen, kuinka huonekalut vaikuttavat yrityksen tilojen viihtyvyyteen, suorituskykyyn ja vastuullisuuteen.

Ensimmäinen asia, joka tulee huomioida yrityksen tilojen huonekaluista ja kalusteista, on niiden sijoittelu ja käyttötarkoitus. Yrityksen ulkopuolinen henkilö näkee yhdellä silmäyksellä, onko tilan suunnitteluun ja viihtyvyyteen käytetty resursseja ja kuka suunnittelun on tehnyt.
Onko suunnittelun tehnyt yrityksen innokas tee se itse -mies, toimitusjohtaja vai talousjohtaja.

Mitä väliä tällä kaikella sitten on, kannattaako tilojen suunnitteluun käyttää ammattilaista ja kannattaako huonekalujen teettämisessä hyödyntää paikallista puuseppää?

Mietitään asiaa tältä kantilta: olet kutsunut toimistollesi asiakkaan tai potentiaalisen työntekijän, ehkä arvokkaan tulevaisuuden yhteistyökumppanin. Avaat oven ja kutsut henkilön sisään; mikä on ensimmäinen asia, jonka tämä yritystoimintasi potentiaalisesti moninkertaistava henkilö näkee? Näkeekö hän ensimmäisenä epäsiistin toimiston, jossa jokainen istuu isossa huoneessa, jossa ei ole verhoja; tilassa, joka muistuttaa lastentarhan leikkihuonetta.

Näkeekö hän, kuinka työntekijät on ahdettu epämukavaan tilaan, missä jokainen istuu vieretysten ilman, että on minkäänlaista henkilökohtaista tilaa? Mitä tällainen kuva viestii kutsuvieraallesi? Lisääkö kuva luottamusta yritystäsi kohtaan, vai pienentääkö se luottamusta?

Tänä päivänä ihmiset ovat tarkkaavaisia ja huomaavat jo pienetkin yksityiskohdat, kuten onko henkilökunnalla läppärit vai pöytäkoneet – entä huonekalut, minkälaatuiset ja mitä merkkiä ovat, mitä astioita käytetään jne. 

Mikä on ensivaikutelma, jonka haluat tarjota sinun yritystoiminnastasi kiinnostuneille henkilöille? Lisäksi: mikä on se kulttuuri ja mitkä ovat ne arvot, jotka haluat muiden näkevän ensisilmäyksellä?
Minut on pienestä pitäen opetettu siihen, että ensivaikutelma syntyy ensimmäisten sekunttien aikana, ja sitä on vaikea muuttaa toiseksi, kun se kerran on saatu.

Toiseksi: mitkä tekijät vaikuttavat yrityksesi työntekijöiden suorituskykyyn?

Yksi suurin tekijä on motivaatio. Mielipiteeni mukaan työnantaja ei voi vaikuttaa ihmisen motivoitumiseen, mutta voi vaikuttaa siihen, että puitteet motivoitumiselle ovat olemassa.
Tarkoitan tällä sitä, että jos työntekijöillä on sellaiset tilat, jotka on huolellisesti suunniteltu ja toteutettu, on kaikilla yrityksen tiloja käyttävillä viihtyisämpää. Todennäköisyys pysyä motivoituneena tällaisissa tiloissa on suurempi kuin tiloissa, joissa ei viihdy.
Voisin perustella tätä väitöstä monella esimerkillä, mutta nostan tässä nyt vain muutaman:
Tila, joka kaikuu, on epämukava. Tila, jossa on väärät väriyhdistelmät, luo sekavuutta. Tila, jossa on huono valaistus, luo levottomuutta. Edellä mainitut ovat minun mielipiteitäni, mutta niitä tukee esim. Meel, J.; Martens, Pritchard, R. 1995. “Productivity Measurement and Improvement” ja muut alan ammattilaiset, jotka ovat tutkineet työtilojen vaikutusta tuottavuuteen ja hyvinvointiin.

Kolmanneksi yritykset puhuvat vastuullisuudesta, ja huonekalut ovat hyvä käytännön tason mittari yrityksen vastuullisuudesta. 

Onko yrityksesi huonekalut ja kalusteet tuotettu vastuullisesti?

Huolellisesti tehdyt massiivipuiset huonekalut voi myös käyttää uudelleen, ja niitä voi tuunata, jos tulevaisuudessa mielipide huonekalun käyttötarkoituksesta muuttuu. Halvoista ja tunnistamattomista materiaaleista toteutetut huonekalut palvelevat yleisesti yhden käyttökerran verran, jonka jälkeen ne heitetään pois. Menneinä aikoina käsityö ja mestarillinen osaaminen kuuluivat arkipäivään. Nykyään teknisellä osaamisella on kasvava merkitys yrityksissä tuottamaan yksilöllisiä design-huonekaluja, jotka korostavat yrityksen piirteitä, kulttuuria ja arvoja.

Sepuu haluaa tuoda jokaisen suomalaisen yrityksen saataville suomalaisen käsityön, sillä suomalainen käsityö on laadultaan ja arvoiltaan ainoa, joka meille soveltuu. Tilaamalla Sepuulta yrityksesi huonekalut tuet suomalaista käsityötä, ja näin omalta osaltasi mahdollistat kotimaisen mestarillisen käsityön taidon säilymisen Suomessa myös tulevaisuudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *